Tähdätään kuuhun, osutaan naapurin autotalliin. Vuodesta 1946.
KOSMOS-Kerava on Suomen johtava (ja ainoa) täysin vapaaehtoisvoimin toimiva avaruusjärjestö. Missiomme on viedä keravalainen osaaminen paikkoihin, joissa ihmisjärki sanoo vastaan. Toimintamme perustuu kierrätysmateriaaleihin, vahvaan teippiin ja "kyllä se siellä pysyy" -asenteeseen.
"Avaruus on iso paikka, mutta niin on meidän Keravakin."
– Janne, Pääneuvoja & Grillivastaava
Toisen maailmansodan jälkimainingeissa Keravan perämetsistä löytyi vetäytyvien saksalaisjoukkojen jälkeensä jättämä, suutariiksi luultu ilotulitusraketti. Paikalliset nuoret miehet päättivät tutkia sitä sytyttämällä sen uudelleen saunan takana. Raketti ei noussut avaruuteen, mutta se lennätti perunamaalta poimitun testiperunan (nimeltään Sputnik-Yrjö) huikeat 12 metriä suoraan Alepan katon läpi. Tästä alkoi keravalainen avaruusaika.
"Hitto, onneks pannua ei ole vielä rakennettu, muuten ois osunut siihen."
– Tommi, Karaokevastaava & Uranuksen tuntija
Lanseerattiin Kerava-1 -satelliitti, joka oli rakennettu vanhasta mikroaaltouunista ja alumiinifoliosta. Hanke epäonnistui, koska laukaisualustana toiminut juhannuskokko paloi odotettua nopeammin. Satelliitti löytyi myöhemmin Keravanjoesta kuolleen iguaanin vierestä.
Siirryimme laskelmissamme ruutupaperista Exceliin. Ensimmäinen tietokonesimulaatio laukaisusta kaatoi koko Uudenmaan sähköverkon 4 minuutiksi.
Strategiamme on rohkea, dynaaminen ja budjettiystävällinen. Tulevat virstanpylväämme ovat:
Ohjaa Sputnik-Yrjöä! Vasen/Oikea nuoli tai napautus/klikkaus ruudun vasempaan/oikeaan reunaan saa perunan liikkumaan. Väistä kattoja ja romua! Kerää simaa polttoaineeksi!